1-vuotias

Meidän vauvasta on tullut taapero. Juhlistimme 1-vuotiasta viikonloppuna "kummien ja mummien" kanssa. Kiitos kaikille juhlissa mukana olleille!

Neiti maistoi omatoimisesti kakkua.

Vielä tänään
sinä painat varovasti jalkasi lattialle
ja tunnustelet
kestääkö se askeliesi painon
Vielä tänään
tarraat kiinni käsiimme
ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssamme.
Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on
jo lupaus huomisesta:
Minä menen, minä juoksen,
minä lennän eteenpäin!
Pysykää perässä,
olen matkalla seikkailuun!
-Tuntematon

Paljon uutta ihmeellistä,
mahtuu suureen maailmaan.
Toivon sulle onnea,
kun lähdet sitä tutkimaan.

Meidän suloinen päivänsäde! ♥

Ilo

Missä on ilosi, siellä on aarteesi, 

missä on aarteesi, siellä on sydämesi, 

missä on sydämesi, siellä on onnesi.

-Augustinus-

Sulassa sovussa

Ilo. Se voi syntyä mistä vain; auringonlaskusta, uima-altaasta, tai vaikka rakenteilla olevasta hiekkalaatikosta. Täytyy myöntää, että kyllä mua vähän hymyilytti tuo vanha pyykkinaru, joka roikkuu tuossa vieläkin. Eikös se niin mene, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Iloa viikonloppuun!

Kesäkuvia

Tämä rouva on ottanut vähän etäisyyttä blogimaailmaan, niin omaan blogiin, kuin muidenkin. 

Kuvailu on minulle tärkeä harrastus. Välillä tosin kuvailen vain kännykällä, kun järkkäri saa levähtää (joskus pidemmänkin tovin) hyllyn päällä. Kuvat kertovat enemmän, kuin tuhat sanaa. (Jospa olisin vielä reipas niitä teettämään ja laittamaan albumiin). Antaa siis kuvien puhua tässä postauksessa.

Neiti 10kk

Häähumua

Juhannus

Toivosen kotieläinpuistossa ja talonpoikaismuseossa

Suviseurat

Kalajoki

Saippuakuplia

Siskojen reissu huipentui näin ihanaan auringonlaskuun

Asuntomessuilla

Näihin tunnelmiin. Nautitaan kesästä! ♥

Herneenversojen kasvattaminen

Laitettiin eilen poitsun kanssa herneenversoja likoamaan ja tänään tehtiin "lopputyö". Jospa pian saataaisiin esim salaattiin makoisia herneenversoja. Versot ovat parhaimmillaan noin 10-15 cm pituisina (eli noin parin viikon ikäisinä). Muista, että versot kasvavat pari kertaa uudestaan, joten ei kannata heittää ensimmäisen käytön jälkeen pois. 

1. Liuota herneitä yön yli (tai ainakin päivän ajan).

 2. Laita muutama sentti multaa astian pohjalle, tai vaihtoehtoisesti talouspaperi muutamia kerroksia (niin kuin me tehtiin). Kastele huolellisesti.

3. Painele herneet mullan/talouspaperin pinnalle ja peitä kelmulla, tai sanomalehdellä. (Vie itämään hämärään/pimeään paikkaan).

4. Kun vihreät varret alkavat kasvamaan, voi kelmun/paperin poistaa ja nostaa astia on hyvä nostaa tällöin valoisaan paikkaan. Huolehdi, että kasvualusta pysyy koko ajan kosteana.

Voi että tuota poitsun iloa. Aivan onnessaan ja touhukkaana oli auttamassa. ♥ Lapset sai pienet hernepussit, kun olin käymässä siskoni perheen maatilan (tupla) 100-tonnari juhlissa (!), jotka pidettiin avoimien ovien merkeissä. Hernepussin kyljessä oli ohjeet versojen kasvattamiseen, niin kyllähän sitä pitää kokeilla. Herneitä nyt löytyy varmaan lähes jokaisen kaapista, mutta eipä sitä aina kaikkea hoksaa ajatella.  

Onko teillä kasvatettu herneenversoja?

SORMIRUOKAILUA

Ei kannata tehdä tätä virhettä, että jättää pitkähihastavaatetta päälle ruokailun ajaksi.

Meillä asuu "topakka" ja suloinen puolivuotias. Kahden viikon aikana on alettu ottamaan kiinteitä ruokia päivittäin syötäväksi. Kiinnostuin tässä puolen vuoden sisällä tosissaan sormiruokailusta ja otinkin siitä selvää jonkun verran. Niinpä tyttö on aloittanut ruokailut sormiruoan parissa. Kaurapuuron hän syö lusikalla (ja sormin) ja me autamme täyttämällä lusikan.

Olin ennen sitä mieltä, että ei kait pienelle lapselle voi antaa, kuin sosemuodossa ruokaa. Pian pieni tukehtuu isoihin paloihin ym. Siksipä sanonkin, että oli erittäin silmiä avaavaa lukea "Omin sormin suuhun"- kirja. Eihän se pieni kakominen ruokaillessa tarkotakaan sitä, että vauva on tukehtumassa. Vauvoilla tämä refleksi käynnistyy,  ennen kuin ruoka ehtii suun takaosaan. Puolivuotialla kakomisrefleksi laukeaa edempänä kielellä, kuin aikuisella. Hurjan kuulostahan se on, kuin pikkuinen alkaa kakomaan esim parsakaalen pala suussa. Niin on vain neiti äidilleen näyttänyt, että tästä selvitään ja tämä kuuluu asiaan. Kakomisrefleksi katoaa pikkuhiljaa vauvan ollessa seitsämän kuukauden ikäinen. Tämä refleksi onkin avainasemassa sormiruokailun alkumetreillä.

Mutta oih ja voih. Sotkulta ei voi välttyä. Syömisympäristö on kamalan näköinen, kun lapsi on saanut itse opetella. Ruokaa hierotaan pitkin pöytää ja naamaa, pieniä kuolaisia paloja tippuu pitkin lattiaa... Varsinkin puuron syöminen on mielenkiintoista. Neidillä on kamala kiire saada se lusikka suuhun; hyvä että lusikka ehtii saada lisää täytettä, kun se viuhahtaa jo kohti suuta. Välillä paremmin ja välillä huonommin, onneksi yleensä kuitenkin paremmin. Kaikista paras on pukeutumisen kannalta, kun jättää pelkän vaipan päälle ja ruokalappu. Muuten tulee liikaa pyykkiä ruokailujen jälkeen...

Mitä meillä on maisteltu tähän mennessä?

- kurkkua

- avokadoa

- parsakaalta

- bataattia

- riisikakkua

- maissinaksuja (nämä ovat ihan ykkösherkkua!)

- banaania

- kananmunaa

- kaurapuuroa

- ruisnappeja 

(laskin tähän kaikki pienen pienet maistiaisetkin)

Pikkuhiljaa lisäillään ruoka-aineita ruokavalioon. Mistään ruoka-aineesta ei oo tähän mennessä tullut oireita (koputtaa puuta) ja kaikki on mennyt ääntä kohti. Neiti ihan selvästi tietää jo, milloin pääsee syömään. Hän alkaa pitämään levotonta ääntä, katse hakee jotain, mitä voisi käteen napata ja kädet heiluu. En ota tyttöä nälkäisenä syömään, vaan ensin hän saa maidon ja sitten vasta kiinteitä syömään. Tutustumistahan se vielä suurimmaksi osin on. Vaikkakin ihan selvästi jo moni suupala päätyy ihan nielaistavaksikin ja vaipan sisällöstäkin tämä on huomattavissa. Nämä pienet kyllä oppivat nopeasti.

Ps. Vähäistä ollut tämä minun koneella istuminen lähiaikoina. Vielä on blogeihin tutustuminen kesken, mutta kaikki ajallaan.

PUOLIVUOTIAS

Niin hassunkurisen touhun nään:

suu tuoss´on sepposen seljällään,

suu pieni ja hampaaton

Se naurua on!

Suu pieni, mikä sua naurattaa?

Mikä ilo noin sirriin silmät saa?

Näin kyselen turhaan lapseltain.

Se nauraa vain.

Se on lämmintä maitoa pullollaan.

Sill´on äidin suukkonen otsallaan.

Se on kurkkua myöten kylläinen

peto pikkuinen.

Sinä paljon vaadit. Ja paljon saat,

Sinä siunaat kättemme toukomaat.

Nyt vasta ne tähkän kantaa:

Sinä annat meidän antaa.

-Aaro Hellaakoski-

Tuntuu haikealta ajatella, että puoli vuotta sitten meidän neiti oli avuton pieni nyytti. Nyt meillä asustelee omatahtoinen, hyväntuulinen ja tyytyväinen puolivuotias. Hymy syttyy huulille tuon tuosta ja kaksi pientä hampaan alkua pilkistää suusta. Hampaiden teko on kurjaa puuhaa, ikeniä kutittaa, eikä oikeen ruokakaan maistu.

Liikkuvainen tapaus tämä meidän puolivuotias. Ryömien on menty nyt reilut kaksi viikkoa ja vauhti vain kiihtyy. Olohuoneesta pääsee ryömimällä nopasti isoveljen leikkejä katsomaan.. Mikään lattiantasolla oleva ei saa enää olla rauhassa, oli sitten kyse imurista, tai vaikka tuolin jaloista. Kaikkea täytyy tunnustella ja vähän maistella. Tänään tyttö on yrittänyt myös nousta konttausasentoon, sekä mm tiskikoneen kannen päälle. Äidin puolesta ei kyllä tarvitsisi ollenkaan kiirehtiä. 

Lempileikit on kukkuu-leikki ja laulu- ja loruleikit. Samoin isoveljen rakentamat majat on kivoja; siellä voi olla yhdessä "retkellä". Tuon tuosta kuuluu lasten suusta onnellista naurua, kun he yhdessä touhuavat.

Pikkuhiljaa aloitellaan kiinteiden syömistä. Muutaman kerran neiti onkin saanut jo maistiaisia ja nämä kerrat on tapahtunut sormiruokaillen. Tarkoitus oliskin, että ruokailut tapahtuis pääosin sormiruokaillen, millekään fanaattiselle linjalle ei kuitenkaan lähdetä. Katsotaan mitä tuleman pitää. "Omin sormin suuhun"-kirjaa olen lukenut ja tutustunut muutenkin sormiruokailun ihmeelliseen maailmaan. Mielenkiintoista kerrassaan.

Sellainen rakkauspakkaus puolivuotias meillä asuu, onnellinen hänestä! ♥

Onko sormiruokailu sinulle tuttu juttu? Onko sinulla antaa jotain erityisen hyviä vinkkejä aiheeseen liittyen? 

Kuka täällä kirjoittaa?

Ajattelin vähän esitellä itseäni täällä blogin puolella, eli katsotaanpas kuka täällä blogin takana onkaan...

Olen nuori nainen, parin muksun äiti ja yhden miehen vaimo. Elämme tavallista lapsiperheen elämää, omasta mielestäni. Tai no, mikä sitten luetaan tavalliseksi on jokaisen oma määritelmä. Bloggaaminen ei ole minulle mikään ihan uusi juttu. Edellistä blogia kerkesin pitämään reilu 1,5 vuotta. (Vaikka jälleen tuntuu, että ei osaisi tätä hommaa ollenkaan).

Olen kova haaveilemaan. Joskus varsin kirjoittelin haaveitani paperille ja hämmennys oli suuri. Haavelista oli loputon... Mutta tiedättehän ne tärkeimmät haaveet, ne eivät todellakaan ole rahalla ostettavissa. Monta haavetta on tässä elämäni varrella jo toteutunut. Yksi haavelistalla keikkuva asia on oppia valokuvaamaan. Vähitellen lapsen askelin sitä hommaa opetellaan. Paljon olen jo oppinut, mutta vielä enemmän on opittavaa.

Tällä hetkellä olen vanhempainvapaalla hoitotyöstä, josta jatkankin sitten hoitovapaalle. Elämä on päätöksiä ja tämä oli minun päätökseni. Aivan auki ei hoitovapaan suunnitelmat ole. Tarkoitus on tehdä minulle tärkeää "sivutyötä" Foreverin parissa. Tähän sisältyy yksi isoista haaveistani. 

Rakastan kotona oloa ja lasten kanssa touhuamista. Kuitenkin kaipaan välillä lapsivapaata ja silloin suuntaankin kuntosalille. Se onkin rakas harrastukseni. Sali on oiva paikka nollata aivoja ja saada purkaa ylimääräistä energiaa ja mahdollista kiukkua. Tämä harrastus ei vaadi kellontarkkaa menemistä, mikä onkin siinäkin mielessä oikein sopiva.

Ostimme 2014 vuoden joulukuussa 1976 rakennetun omakotitalon ja melkoinen remontti alkoi... Remontti jatkuu vieläkin, mutta hyvällä mallilla ollaan ja monta kuukautta ollaan jo täällä asusteltu. Jotenkin kummasti vauhti hidastui, kun muutettiin taloon asumaan. Eiköhän omakotitalo yleensäkin ole melkoinen ikuisuusprojekti. Pikkuhiljaa, yksi juttu kerrallaan valmiiksi. Saunaankin päästään varmaan kohta ensimmäisille löylyille... Varmasti tulette myös sisustus ja mahdollisesti remonttijuttuja blogissani lukemaan. 

Tarkoituksena on pitää blogi hyvänmielen paikkana. Pikku paloja meidän arjesta ja touhuista. Toivottavasti viihdyt mukana!

- Olga