sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kuka täällä kirjoittaa?

Ajattelin vähän esitellä itseäni täällä blogin puolella, eli katsotaanpas kuka täällä blogin takana onkaan...

Olen nuori nainen, parin muksun äiti ja yhden miehen vaimo. Elämme tavallista lapsiperheen elämää, omasta mielestäni. Tai no, mikä sitten luetaan tavalliseksi on jokaisen oma määritelmä. Bloggaaminen ei ole minulle mikään ihan uusi juttu. Edellistä blogia kerkesin pitämään reilu 1,5 vuotta. (Vaikka jälleen tuntuu, että ei osaisi tätä hommaa ollenkaan).

Olen kova haaveilemaan. Joskus varsin kirjoittelin haaveitani paperille ja hämmennys oli suuri. Haavelista oli loputon... Mutta tiedättehän ne tärkeimmät haaveet, ne eivät todellakaan ole rahalla ostettavissa. Monta haavetta on tässä elämäni varrella jo toteutunut. Yksi haavelistalla keikkuva asia on oppia valokuvaamaan. Vähitellen lapsen askelin sitä hommaa opetellaan. Paljon olen jo oppinut, mutta vielä enemmän on opittavaa.

Tällä hetkellä olen vanhempainvapaalla hoitotyöstä, josta jatkankin sitten hoitovapaalle. Elämä on päätöksiä ja tämä oli minun päätökseni. Aivan auki ei hoitovapaan suunnitelmat ole. Tarkoitus on tehdä minulle tärkeää "sivutyötä" Foreverin parissa. Tähän sisältyy yksi isoista haaveistani. 

Rakastan kotona oloa ja lasten kanssa touhuamista. Kuitenkin kaipaan välillä lapsivapaata ja silloin suuntaankin kuntosalille. Se onkin rakas harrastukseni. Sali on oiva paikka nollata aivoja ja saada purkaa ylimääräistä energiaa ja mahdollista kiukkua. Tämä harrastus ei vaadi kellontarkkaa menemistä, mikä onkin siinäkin mielessä oikein sopiva.

Ostimme 2014 vuoden joulukuussa 1976 rakennetun omakotitalon ja melkoinen remontti alkoi... Remontti jatkuu vieläkin, mutta hyvällä mallilla ollaan ja monta kuukautta ollaan jo täällä asusteltu. Jotenkin kummasti vauhti hidastui, kun muutettiin taloon asumaan. Eiköhän omakotitalo yleensäkin ole melkoinen ikuisuusprojekti. Pikkuhiljaa, yksi juttu kerrallaan valmiiksi. Saunaankin päästään varmaan kohta ensimmäisille löylyille... Varmasti tulette myös sisustus ja mahdollisesti remonttijuttuja blogissani lukemaan. 

Tarkoituksena on pitää blogi hyvänmielen paikkana. Pikku paloja meidän arjesta ja touhuista. Toivottavasti viihdyt mukana!


- Olga

6 kommenttia:

  1. Oi olipas ihanaa huomata tämä.♥ Onnea uudelle blogille, innolla jään teitä seuraamaan.
    Ja tuo kuva, niin täydellinen. Siitä välittyy rakkaus.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :)♥ Tervetuloa seuraamaan, toivottavasti viihdyt!
      Kuva on kyllä ihana, 3-vuotiaan kuvaajan ottama :) ♥

      Poista
  2. Back to stage! Kiva päästä jälleen lukee teidän kuulumisii! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se vaan on, että eipä sitä ilmankaan blogia osannut elää :) Mukava kuulla ja samoin! ♥

      Poista